30.092015 Poutainen lokakuu? Jouluoluet, ja pian varmasti joulukoristeetkin on jo aseteltu kauppojen hyllylle, mutta syystyöt jatkuvat. Kuluva satokausi muistuttaa meitä kaikkia viljaketjun jäseniä siitä, mitä viljan viljely maapallon pohjoisimmilla alueilla todella voi tarkoittaa. Kuluva satokausi osoittaa myös, että mallasohran sopimuslajikkeet ovat hyvin sopeutuneita meidän kasvuolosuhteisiimme. Ennakkonäytteiden perusteella pelloilta korjataan syys-lokakuussa 2015 laadukas sato. Valkuaiset ovat tavoitteessa, jyväkoko iso, itävyys ja hygienia hyvällä tasolla ja monet isännät ovat olleet hyvin tyytyväisiä hehtaarisatoihin. Toki vaihtelu on suurta ja paikoin olosuhteet ovat olleet täysin lyömättömät. Silti jopa luonnonvoimia uhmaten, viljelijät ovat tälläkin kasvukaudella onnistuneet tuottamaan korkeaa kotimaista laadukasta mallasohraa, jopa viime vuotta paremmin. Länsimainen, hyvinvoiva ihminen ei syö elääkseen, vaan elää syödäkseen. Ruualta ja juomalta vaaditaan paljon, myös valmistukseen tarvittavilta raaka-aineilta vaaditaan paljon. Viking Malt julkaisi syyskuun lopulla yhteistyön yhdysvaltalaisen Colorado Malting Companyn kanssa. Euroopan vallannut pienpanimobuumi on saanut paljon vaikutteita Yhdysvalloista ja jenkkityyppiset käsityöläisoluet ja -maltaat ovat yhä suositumpia Euroopassa. Erikoismaltaat tarvitsevat osin erikoisraaka-aineet ja hankintapäällikkö koettaa kaivaa pakastaan jo vanhoiksikin haukuttuja, mutta tuttuja ja turvallisia lajikkeita: Barkea, Scarlettia, Saanaa. Satotuloksissa niillä ei kärkeen päästä, mutta kysyntää ja viljelyvarmuutta löytyy senkin edestä. Yhtä lailla kotimaisen juomaketjun sopimusvalikoimaan pyritään hakemaan myös kaikkein uusimpia huippusatoisia mallasohralajikkeita. Maltaiden raaka-aineiden kirjo on laaja lopputuotteesta riippuen. Omien lohkojen tuottokyvyn tunteminen ja viljely kysyntää ja viljelysopimusta vastaan vähentävät viljelyriskejä ja näkyvät myös taloudellisessa tuloksessa. Poutaista lokakuuta toivoen! Takaisin Sanna Kujala